keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Kaikki menee päin seiniä, taas...

Mä oon taas vapailla markkinoilla... Eli siis mä sain pakit sunnuntaina, siltä jonka oon maininnu muutamaan otteeseen täälläkin. En oo aikasemmin pystyny kirjottaan siitä, ku on ensin pitäny kasata ittesä. Sunnuntaina mä menin ihan palasiks, mut eipä se oo mikään ihme. Nyt oon täs parin päivän aikana saanu kerätyksi itteni kasaan, ainaki melkein. Ja voin sanoo, et oon päässy jo yli. Vaikka kyllä edelleen mietiyttää, että jos tää ei ois mennykkää näin. Mut jossittelu on turhaa. Se ei tuu muuttaan asioita. Toisaalta mä oon jo tottunu tälläseen, missäpä mä oisin koskaan onnistunu. En yhtään missään. Mut tälle asialle en enää voi tehä mitään. Nyt kävi näin ja se on pakko hyväksyy. Aina ei voi onnistuu.

Mun viikko on ollu pakkaamista ja tulee oleenki. Muutto lähestyy uhkaavasti kokoajan. Viides muutto seittemän vuoden sisään. Ensimmäinen kaupungin sisällä tapahtuva muutto, aikasemmin oon aina muuttanu eri paikkakunnalle. Paljo on saatu pakattua, mut vielä on paljo pakkaamattakin.

Juhannus ei oo mikään ihmeellinen juttu mulle. Mä istun vaan kotona, kun kaikki muut menee juhlimaan kavereidensa kanssa. Ärsyttää ja ottaa päähän. Mua ei kutsuta ikinä mihinkää. Eikä millonkaa tollasiin oo ees kututtu. Haluisin käydä jossain, mut ei oo ketää kenen kans lähtee. Yksin ei oo kivaa, eikä edes järkevää lähteä minnekkään. Äitiki varmaan jo ihmettelee, kun en oo baareissa viel käyny. Mut yksin en viitti lähtee, eikä se ees oo kivaa. Ei oo ketään kenen kans mennä. Mä yritin kysyy yhtä kaveria kahesti, mut aina on ollu jotain muuta. Ja aikasemmin syksyst asti pitäny tämän saman henkilön kanssa käydä kahvilla, mut aikaa ei oo koskaan löytyny. En aio siis ees kysyy enää mihinkään, ku ei sitä tunnu kiinnostavan paskanvertaa.

Mun pää on niin täynnä negatiivista asiaa. Mikään ei jaksa innostaa, haluisin vaan nukkua kokoajan. En jaksais nousta aamulla edes sängystä ylös. No ehkä se täst viel helpottaa. Aattelin ainaki miehistä pysyy erossa toistaseks. Mä pärjään ihan hyvin yksinkin. Ja parempi vaan olla yksin, ettei tarvii sit kestää niitä sydänsuruja, jos kaikki ei meekkään hyvin.

Ainoo positiivinen asia on, et saan lauantaina uuden läppärin. Onha tää nykyne ihan vanha ja paska. Oon jo päättäny millasen ostan. Tälläsen aattelin hankkia. Söpön värinen se ainaki on.

Ulkoasunki pistin uusiks eilen. Halusin vähä vaihtelua. Bannerinki väsäsin, ja se on ihan ok. Teen paremman sitku saan aikaseksi. Toi on nimittäin aika huono, mut kyl se toistaseks menettelee. Antakaa palautetta ja mielipiteitä uudesta ulkoasusta. Parannusehotuksia saa ja pitääkin antaa.

-Miia

9 kommenttia:

  1. Voimia sulle! Kyllä kaikki kääntyy vielä hyväksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyl se tästä. Toivottavasti ainaki. Voimia sinne kans!

      Poista
  2. Tee vaikka joku postaus sit siitä teijän uudesta kodista :D !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vois vaikka tehäkkin, sitte ku sinne on päässy muuttaan. :)

      Poista
  3. Noita pakkeja vaan välillä tapahtuu. Aika harvassa on loppujen lopuks tapaukset joissa ensimmäinen tapailu/säätö muodostuu pidemmäks parisuhteeks. Vaikka eipä se tietenkään oloa tietona helpota. Ite oon lähinnä ollu "jättävänä" osapuolena niin en silleen osaa kauheen hyvin mukautua sun olotilaan. (Ja en vaan keksiny sitä sanaa millä ton olis saanu selitettyä parhaiten, kauhee blackout..)

    Pakit on aina ikävä juttu, mutta yritä ajatella asiaa niin että nyt sulla on jo jotain kokemusta ja ens kerralla osaat jo hieman enemmän :) Mä olin just täyttämässä 18 kun mulla oli ensimmäinen säätö ja siitä oppi itestään kyllä aika paljon. (mm. sen miten EI kohdella toista...)

    Mä uskon ite siihen että jokaselle on se sopiva ihminen tuolla jossain. Vaikka tää usko välillä onkin koetuksella niin koitan pitää siitä kiinni. Jos mä päästän tuosta ajatuksesta kiinni ja menetän toivon niin sit se oma olo pahenee niin paljon. Koita säkin jaksaa uskoo tähän. :) Enkä siis tarkoita että jokaiselle olis vain yksi ainoa oikea. Vaan kyllä niitä sopivia ihmisiä siellä on useampi, niihin pitää päästä vaan törmäämään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan pakkeja tapahtuu. Eikä mua enää harmita toikaan, meitä ei vaan ollu tarkottettu yhteen. Nyt ku jälkeenpäi ajattelee, ni ei meist ois ees tullu mitää. Oltiin niin erilaisii.

      Mä uskon ihan samalla lailla, et jokaselle on se sopiva. Mut sen löytämisen kannalta aateltuna, en jaksa olla niin positiivinen. Ja kukapa mua haluais? Mulla ku on tosi huono itsetunto, ni se aiheuttaa paljo ongelmia, varsinki parisuhde jutuissa. Toinen on mun luottamuspula.

      TOivottavasti mäkin löydän sen sopivan joku päivä. Ja ehkä osaisin sit pitää siit kiinni.

      Poista
    2. Tulee kaikille niitä olotiloja että kukapa mua haluais. Itellä niitä oloja on oikeastaan päivittäin. Se vaatis tosi paljon ittensä kanssa työskentelyä että sen asenteen saa muuttumaan positiivisempaan. Ei mikään helppo homma, ite tässä paininu asian kanssa jo 4 vuotta...

      Poista
    3. Asenteiden muuttaminen yleensäkkin ei oo helppoo. Ehkäpä se mullakin viel muuttuu. Hetkeks se muuttu sillon ku oli se säätö. Mut sit se ku meni metsään ni asenne meni takas vanhaan. Ehkäpä se siitä viel muuttuu joskus. Helpottas kyl elämää, jos se muuttus.

      Poista
    4. Se ei valitettavasti muutu jos ite ei sen eteen tee töitä. :) Ite ootin vuoskausia sitä ihmettä ennen kun tajusin että ei sitä tuu. Ite on hommia tehtävä sen eteen tai muuten jään vanhaks piiaks.. Mikä on melkee mun painajainen...

      Poista

Kiitos kommentistasi! Asiattomat kommentit jäävät julkaisematta, eli älä edes vaivaudu.