Moikka
En nyt tiiä lukeeks tätä blogia enää kukaan, mut täällä sitä taas ollaan. Pari vuotta on viimeisimmästä postauksesta. Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä.
Asun tällähetkellä Kuopiossa äidin luona. Kyllä, 23-vuotias joka asuu äidin luona. Mulla on sille omat syyni, omillaan asuminen ei tässä tilanteessa onnistu. Kahdesti yrittänyt ja molemmilla kerroilla pieleen. Joten takaisin äidin luokse ja ensin mielenterveys kunnolla kuntoon, ennenkuin muuttaa omilleen.
En käy töissä enkä opiskele. Että ei nyt hirveän hyvin mene. Yrittänyt kyllä olen, mutta kun se mielenterveys aina romahtaa. Osittain omaa syytäni, kun liiaksi yritän pärjätä yksin ilman apua. En hae apua silloin kun alkaa mennä huonosti ja alamäkeähän se sitten on.
Kajaanissa asuessani sain diagnoosin sosiaalisten tilanteiden pelosta. Ei minua ae yhtään yllättänyt. Osasin jo arvata, merkit olivat ilmassa monia vuosia. Todennäköisesti minulla on myös jonkin asteinen masennus, vaikkei virallista diagnoosia ainakaan vielä ole. Olen kyllä tällähetkellä sairauslomalla määrittelemättömän masennustilan takia.
Blogi on pitkään ollut täysin unohduksissa. Aika paljon siitä syystä, että aikaisemmin kirjoittaessani sitä aktiivisemmin tuli tehtyä paljon virheitä. Se yksi tietty postaus aina tulee mieleen blogia miettiessäni. Tehtyä ei tekemättömäksi saa, eikö jälkiviisaus paljoa auta. Ei se muuta asiaa mihinkään.
Näin vanhempana ajattelen tuota aikaa ja isoa virhettä ihan eri tavalla kuin silloin. Miten helvetin typerä sitä olikaan? En ajatellut omaa nenääni pitemälle. En minä ajatellut mitään muuta kuin että saisin huomiota sillä postauksella. Kaverisuhteiden hinnalla. Menetin kaksi parasta ystävääni, eikä sitä virhettä saanut mitenkään enää unohdettua, eikä välejä korjattua. Toisen kanssa olen asiasta hieman puhunut, olisiki vuosi pari sitten ollut.
Löysin vanhan ask.fm tilini, nyt jo tosin poistettu, ihan äskettäin. Huomionhakuisuus iski silmään sitä selaillessa. Typerää. Huomio kelpasi, oli se sitten positiivista tai negatiivista. Jotkut yrittivät antaa neuvoja, joilla saada elämää eteenpäin. Enhän minä niitä typeränä kuunnellut. Luulin tietäväni paremmin. En tiennyt ja nyt minä maksan aika raskaasti, etten kuunnellut niitä neuvoja.
Ehkä saatan yrittää elvyttää blogia taas, olisi ehkä tarvetta päästää asioita ulos. Katsotaan nyt miten käy.
Kävin vastikaan lääkärissä. Sain lääkityksen, jonka pitäisi auttaa parantamaan mielialaa. Ehkä minä sen avulla saan elämäni takaisin hallintaan. Terapiaan on hankalaa päästä julkisella, eikä minulla ole varaa yksityiseen. Vaikka tarvitsisin sitä. On niin paljon käsittelemättömiä asioita takanapäin, jotka haittaavat elämää. Täytyisi niistä saada puhua, jotta niistä voisi päästä eteenpäin.
Päivä päivältä elämä valuu hukkaan, mutta vaikka sen tiedostan, niin jaksaminen ei riitä, että siitä saisi taas kiinni. Jospa se pian helpottaa, sitä olen tosin toivonut jo vuosia.
Seuraavaan kertaan, toivottavasti ei mene kahta vuotta.
