Toivepostaus: Rakkaus

Huoh, en haluais kirjottaa tästä aiheesta. Mut sitä pyydettiin, ni mä sit kirjotan. Sanoin kuitenki tän menevän harkintalistalle, ni toteutan sen sit.

Rakkaus, pelkän sanan kuuleminen saa mut hiljaseks. Pala nousee kurkkuun. En mä sit tiedä mistä tollane reaktio tulee, tai mistä se ees johtuu. Täst kirjottaminen ei tuu oleen helppoo. Ilman itkuu en tuu pääseen, mut onneks kukaan teistä ei sitä nää.

Mistähä mä sit alottasin, varmaa jostain ala-aste ihastuksesta. Ekan kerran olin ihastunu joskus vitosluokalla, yhteen meidän luokkalaiseen poikaan. Ei se kauaa kestäny, muutaman viikon kai. Sillon se oli ihan outoo mulle, ennen sitä pojat oli ollu mulle pelkkiä kavereita. Nyt olin muuttanu pieneltä paikkakunnalta pois. Ei ollukkaa enää samalla luokalla ne joitten kans oli kasvanu. En mä ennen tota ollu kattonu poikia "sillä silmällä". Ennen muuttoo olin tuntenu oman luokan pojat jostain 3-vuotiaasta. Ne oli mulle pelkkiä kavereita. Kutosluokalla olin taas eri koulussa. Sillonki oli joku pieni ihastus yhteen poikaan, mut sekään ei kauaa kestäny.

Sit siirryin yläasteelle, huh niitä tunnesekoiluja sillon. Yläasteen aikana olin ihastunu varmaan kolmeen tai neljään poikaan. Emmä ees muista ennää. Pisin niist kesti yli vuoden. Mut ei niist sen enempää. Yläasteel tuli kavereiden kans paljo juteltua näist asioista. Ja tietty kiusattiin toisiamme, jos jonkun ihastus meni ohi. Mut se kuulu murrosikään. Oliha sitä kiva kiusotella kavereita ihastuksista.

Sit tää viimesin juttu on ollu ehk kaikkein vakavin, vaikka ei siitäkää mitää tullu. Tapailu asteelle jäi. En enempää rupee valottaan mikä meni pieleen, en haluu puhuu asiasta. Viimeaikoina tää ihminen on pyöriny mun pääs ihan tosi paljo ja mä tajuan mitä mä menetin. Ensimmäinen miespuolinen, joka on musta kiinnostunu enemmän ku vaan kaverina. Se oli mulle jotain ihan uutta, en ollu kokenu aikasemmin mitään sellasta. Sitä läheisyyttä mä kaipaan. Sitä tunnetta ku joku on siin ja oikeesti välittää. Ne pitkät halaukset ku ei vaan halua päästää irti. Ne on kaikki poissa nyt.. Mä luulin, et oon päässy täst ihmisest jo yli, mut en mä sit ollukkaa. Tajusin liian myöhään tehneeni virheen. Sitä ei enää saa tekemättömäks.

Aina kun mä nään jossain, kadulla, tv:ssä, yms. jonku onnellisen parin, mulla tulee pala kurkkuun. Siin vaihees rupeen aatteleen, et en koskaan tuu oleen samas tilantees. Osa musta tietää et se ei oo totta, mut osa sit kuitenki uskoo. Ja sit jos näkee esimerkiks facesta et joku seurustelee, ni tulee sellane haikee olo ja samat ajatukset pyörii. Toki oon onnellinen toisten puolesta, mut kyl se vetää hiljaseks.

Noi kirjotin jo muutama kuukaus sitte.  Ollu seisomas luonnoksissa pitemmän aikaa, en oo vaan halunnu julkasta. En oo pystyny. Liian arka aihe. Ei mun ajatukset oo oikeestaa muuttunu mihinkään. Tääki on nyt tälläne lyhyt, mut en pysty täst aiheest enempää kirjottaan ilman totaalista romahtamista. Jos teil tulee mieleen jotain aiheita mistä haluisitte mun kirjottavan, ni laittakaa tonne alas kommentteihin tai heittäkää askiin.

Ammatinvalinta ohjaus

Tänään oli siis se ammatinvalinta ohjaus. Se oli joku psykologi. No kuitenki, se meni ihan hyvin. Sain toisen ajan parin viikon päähän ja sillon käydään viel tarkemmin asioita läpi. Näytti vihreetä valoa mun eläintenhoitaja suunnitelmille. Käytiin vähä läpi mun tausta yms. Ei siin hirveesti oo mitää kerrottavaa. Seuraavalla ajalla käydään sit enemmän läpi.

Frozenin kävin kattoon viikonloppuna, ja oli aivan mahtava. Nyt oon kuunnellu jatkuvasti niitä lauluja siit youtubesta.

Toivepostaus: Ihmissuhteet

Ensimmäinen toivepostaus, jonka aiheeks valitsin ihmissuhteet. Mulle aika vaikee aihe kirjottaa, mut voi olla et saan tän avulla päätäni selvitettyy. Sillä mä tän valitsinkin.

Hmm, mistähä sitä alottas. Mulla on pienestä asti ollu hyvät välit perheenjäseniin, siihen asti ku isän kans kävi mitä kävi. Siskojen kans ollu sellasta tiettyä riitelyä aina, mut se on ihan normaalia. Mun muistaakseni mitään normaalia isompaa oo ollu. Viime vuosina ollaan jopa lähennytty, jota en ois koskaa voinu uskoa. Mullaki teini-ikä alkaa jäämään taakse, ni osaa arvostaa perhettä paljo enemmän.

Isän kans välit ei oo koskaan ollu hirmu läheiset, mut sit siin mun muutossa välit kylmeni aika pahasti. Tuli sillon sanottua, puolin ja toisin, asioita, jotka olis voinu jättää sanomatta. Ja sit nyt kesäl välit vaa paheni. Koko homma vaan räjähti käsiin. Viime puhelu isän kans jouluna oli tosin jo enne paremmasta, jospa vuodet tekee tehtäväsä tässäki asiassa.

Mun kahen siskon kans mulla on hyvät välit. Nyt viimeaikoina ollaan toisen siskon kans lähennytty tosi paljo. Aikasemmin ku asuttiin saman katon alla, joskus vuosia sitte, ni oltiin napit vastakkain kokoajan. Molemmat tosin oltiin sillon teini-ikäsiä. Mulla oli alkamassa, ja siskolla loppumassa. Mä pystyn nykyään kertoon siskolle asioita, joita en ois uskonu pystyväni kertomaan joku vuos sitte. Tosi paljo on yllättäny kuin paljo meis on loppujen lopuks samaa. Luonteelta me sit ollaanki ku yö ja päivä.

Kavereiden kans, noh, ne kestää mua muutaman vuoden ja sit vaihtuu kaveripiiri. Osa ihan mun omaa syytä, mut osa sit jostain kumman syystä kääntää selkäsä. Oon kyl tosi huono pitään yhteyttä, mut eipä muhunkaan pidetä. Mua ärsyttää tosi paljo se et kaveripiiri vaihtuu vähän väliä, mut mä en kai osaa pitää kaverisuhteita yllä.

Tästä nyt tuli vähä lyhyt, mut onpaha jotaki ainaki.

Pitkästä aikaa

Moikka!

Pitkästä aikaa täs kirjottelen teille taas, tarkotus on ollu kirjotella jo pidempää, mutta empähän oo aikaseksi saanu. Reilu kaks kuukautta sitte viimeks oon kirjottanu, paljo on ehtiny tapahtuu. Joulu meni ihan hyvin, isä soitti mulle jouluaattona. Se kysy sit, et miten koulus menee, ja aattelin et nyt mä sit sanon. Isä otti asian tosi paljo paremmin ku oletin. Ei saanu raivareit tai mitää. Sano vaa, et se on mun päätös. Positiivisesti olin yllättyny. Hyvä niin!

Viime viikol kävin työkkäris, oon MYÖHÄSSÄ näitten kans, mut ei sille voi mitää. Huomenna aika ammatinvalintaohjaukseen. Mulla on muutama ala jo mietinnäs, mut viimestä päätöstä en oo viel tehny. Eläintenhoitaja on nyt se mun ykkösvaihtoehto. Mulla on nää urasuunnitelmat muuttunu niin miljoonaan kertaan. Mut tykkään ihan hirveesti olla eläinten kans, ja se ois kyl sellane työ mistä oikeesti nauttisin.

Muutamaa paikkakuntaaki oon miettiny. Kitee on yks vaihtoehto, lähellä Venäjän rajaa, siel ei vaan voi asuntolas olla viikonloppui ku erikoisluvalla. Tervola ois kans iha ok, aika pohjoses tosin. Tornion lähellä. Kajaaniski olis, mut äh, oon muutamaan kertaan käyny Kajaanis, ni en oo oikeen tykästyny. Hyvinkää ois iha jees, mut taitaa mulle olla liian eteläs. Muhos, ummm, Oulus asuu paljo porukkaa, joitten kans en haluu olla missään tekemisis. Todennäkösesti ykkösvaihtoehtona haen Kiteelle tai Tervolaan. Mut kattoo sit minne pääsee.


Yritän ruveta postaan useemmin, mut en voi luvata mitään.