tiistai 2. heinäkuuta 2013

Muutto

Eilen me äidin kans muutettiin. Aamulla heräsin joskus kuuden maissa. Päivä meni about kolmen tunnin yöunilla. Seittemän aikaan muuttoauto tuli pihaan, ja sit alkoi tavaroiden pakkaus. Siin meni vaan reilu puoltoista tuntia, eli suhteellisen nopeesti.

Sitte lähettiinki petosen asunnon pihasta viimestä kertaa. Mä olinki jo kaivannu maiseman vaihdosta. Tavaroiden purku oli sit hitaampaa. Kaikenlisäks tääl rypysuolla oli edellisten asukkaitten tavaraa, jotka oli sit tiellä. Ihan hyvin auto saatiin onneks purettua. Melkeen heti ku cargon ( firma, joka hoiti meidän muuton) auto oli lähteny, alko satamaan vettä. Sitä jatkuki sit koko päivän.

Koko rulianssi hoitu noin neljään tuntiin. Isoilta ongelmilta vältyttiin. Pieneksi ongelmaksi koitui meidän sohvan saaminen olkkariin. Onneks oli asiansa tunteva muuttomies, joka sai sen apurinsa kanssa kuitenkin pyöriteltyä sisään.

Jos muuttofirmaa mietitte voin suositella cargoa. Hoiti meille jo kolmannen muuton, ja aina saatu hyvää palvelua, kuten tälläkin kertaa. Asiakaspalvelukin toimii.

Postausta asunnosta tulossa sit kun se on sellasessa kunnossa, et viittii esitellä. Tällähetkellä laatikoita on joka nurkassa. Tällä viikolla en ainakaan pysty sitä tekemään.

Eilen mut yllätettiin ihan totaalisesti. Kaks mun kaverii on tulossa viikon päästä perjantaina tänne! Ihanaa saada seuraa. Varsinkin kun kyseessä on mun parhaat kaverit. Tulee vaan hieman kiire saada paikat siihen kuntoon, et mahutaan oleen tääl. Eilen kysyin jo alustavasti äitiltä, et saatasko me olla kolmistaan täällä koko viikonloppu. Tai ainaki yks yö. Varmaa vastausta en saanu. Toivottavasti saatas.

Mulla ei edelleenkään toimi nettitikku läppärissä. Täytyy varmaan käyttää sitä jossain ja yrittää selvittää et mikä siin on. Vika on mun läppäris, koska siskon koneella ei oo mitään ongelmaa. Kyllä se mulla yhdistää, mutta ei aukase mitöön sivuja. Jää vaan muodostamaan yhteyttä. Selaimena mul on mozilla. Osaisko joku auttaa?

Blogin postaukset on siis kännykän varassa. Onneks sentään tässä netti toimii. En osaa enää olla ilman nettiä.

Viimeyönä nukuin jotain 15 tuntia. Nyt ei kyl väsytä yhtään. Voisin pikkuhiljaa nousta sängystä ylös ja  lähtee syömään aamupalaa. Sit pitääkin ahkerana ruveta purkamaan laatikoita. Saa kysellä jos kiinnostaa! Onko kellään postaustoiveita, niitäkin saa laittaa.

Seuraavan kertaan!

-Miia

2 kommenttia:

  1. kokeile vaihtaa selainta? :) Chrome on imo kätevin ja selkein sit ku siihen tottuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika vaikee vaihtaa ku ei pääse lataan uutta. Eikä toimi netti exprolerillakaan, joka oli valmiiks asennettuna.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Asiattomat kommentit jäävät julkaisematta, eli älä edes vaivaudu.